Kireät lonkankoukistajat ja selkäkipu

Kireät ja jumissa oleva lonkankoukistajat saattaa useasti heijastaa kipua alaselkään ja se voi myös aiheuttaa lantionseudun virheasennon.  Istumatyötä tekevillä lonkankoukistajat saattavat kiristyä aivan itsestään. Lisäksi monet urheilulajit aiheuttavat kireyttä lonkankoukistajiin. Kipu saattaa tuntua alaselästä pakaroihin ja joskus jopa reisiin saakka.

Lisäksi jos lonkankoukistajat ovat kovin jumissa, niin ryhtikin saattaa muuttua. Takapuoli on työntynyt liikaa taakse ja vatsa taas pömpöttää edessä. Venyttely kannattaa siis siinäkin tapauksessa, jos litteämpi vatsa ja parempi ryhti kiinnostaa.

Siksi selkävaivaisen on hyvä muistaa venyttely ja eritoten lonkankoukistajan venyttely. Kannattaa ottaa tavaksi esim. työpäivän lomassa tehdä lyhyitä venyttelyhetkiä. Venyttele kevyesti, mutta usein.

Voit venytellä esimerkiksi seuraavasti:

Tee seuraava venytys päivittäin vähintään kolme kertaa päivässä. Aina 15 sekuntia kerrallaan molemmin puolin. Tee näin kuukauden verran ja vertaa eroa, tuntuuko että selkäkivut olisi vähentyneet, ryhti parantunut ja maha litistynyt?

Tietysti kannattaa venytellä monipuolisesti, mutta tämä ohjelma vie aikaasi 1,5 minuuttia päivässä. Joten liikaa kiirettä ei voi pitää syynä siihen miksi ei venyttelisi.

This entry was posted in Selkäliikkeet & Harjoitukset. Bookmark the permalink.